Järvikaisla sekoitetaan yleensä järviruokoon tai ainakin järviruokoa kutsutaan kaislaksi - kuten kansankielellä kutsutaan yleensä kaikkia muitakin ilmaversoisia, vedessä kasvavia heinä- ja sarakasveja. Kuvassa on kuitenkin varsinainen järvikaisla, joka on varsin helppo erottaa ruokosta: kaislalla ei ole lehtiä (ruokolla on leveät lehdet), varsi on pehmeä ja hohkainen (ruokolla kova ja ontto), kukinto on pieni ja suht aikainen (ruokolla suuri punavioletti röyhy loppukesällä). Järvikaisla lukeutuu kasvitieteellisesti sarakasveihin, ruoko puolestaan heinäkasveihin. Järvikaisla kasvaa noin 1-2 metrin mittaiseksi, kun ruoko kurottaa jopa 4 metrin korkeuteen.

Järvikaisla on väriltään hieman sinivihreään vivahtava ja se kasvaa ainakin merenlahdissa yleensä ruokoa märemmässä, usein ruokovyön merenpuolella  - ehkä siksi, että ruoko on tehokkaampana leviäjänä ja lisääntyneestä ravinnekuormi-tuksesta enemmän hyötyvänä vallanut jo kuivemmatkin kasvupaikat ja kaisla on joutunut väistymään viimeisiin avovesipaikkoihin. Järvikaislaa esiintyy sekä merenlahdissa että järvillä.

Niitto tehoaa hyvin kaislaan - tosin viimeistään parin viikon päästä niitosta kaislamätäs on kohonnut takaisin järvenselälle kauempaa katsottuna entisenlaisena. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että kasvusto on selvästi harvempaa ja matalampaa. Tässä vaiheessa voi lähteä uudestaan niittotöihin tai sitten seuraavana kesänä.

Järvikaisla kuuluu luontaisesti järven- ja merenrantojemme kasvillisuuteen - on aina kuulunut. Talven tullen kaisla katkeaa ja kasvijäte ajautuu rantaan eli vesialueella kaisla ei kaadu ja maadu paikoilleen kuten ruoko eikä se näinollen myöskään maaduta vesialueita ruokon lailla. Kaisla on myös ruokoon verrattuna hidas leviäjä, joka on monin paikoin joutunut väistymään agressiivisen ja massiivisen ruovikon tieltä. Kaislikkoa ei kannata hävittää paikoilta, johon se luontaisesti kuuluu, sillä tilalle tulee yleensä ruovikko tai lumpeita tms.

                  Järvikaisla lähikuvassa. Kuvat Sasa Seppälä.